Jeesus antoi meille suuren armon kuolemalla meidän kaikkien syntiemme tähden. Meidän ihmisten osalle jäi vain se, että pyydämme häneltä anteeksi kaikki syntimme, niin hän armahtaa meidät ja meistä tulee hänen seuraajiaanSA. Kun ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi, niin se on sellainen kokemus, että sitä ei unohda koskaan. Se antaa meille iankaikkisen elämän.” Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä ” 1 Joh. 1: 9.
Lapselle se kuitenkin täytyy selittää erilailla kuin aikuiselle. Meidän poikamme oli hyvä esimerkki siitä miten huonosti lapsi ymmärsi sanan armo.
Hän oli vasta 5 – 6 v. ja kävi pyhäkoulua. Siellä hän oli oppinut tutun lastenvirren, Ystävä sä lapsien. Hän sitten kotona lauloi kolmatta säkeistöä. Sanat menevät näin: ”Pidä meitä turvissas, Jeesus armohelmassas.” Hän kuitenkin lauloi sen näin: Pidä meitä turvissas, Jeesus jauhoo helmassas. Hän tiesi, että äidin helmassa oli joskus jauhoja.
Tässä on sitten esimerkki hyvin ymmärretystä armosta. Olin kerran Saariselällä lestadiolaisten jumalanpalveluksessa. Siellä oli myös ehtoollinen. Totesin silloin, että, meillä kaikilla on armon tarvetta. Osallisistujina oli paljon pariskuntia ja kaikki pyysivät toisiltaan anteeksi, ennen kuin ottivat ehtoolista. Minusta tämä oli oikein hyvä tapa. Kyllähän kaikissa perheissä joskus riidellään. Mutta Jumala antaa anteeksi pienet ja suuret syntimme, kun nöyrrymme pyytämään. ” sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta ” Room.3: 23. ” Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon ” Jaak. 4: 6. ” Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä ” Ps. 103: 13. ” Herran pelko on viisauden alku. Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta ” Sananl. 9: 10.
” Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne ” 1 Tes. 5: 28.
Jumala siunatkoon ja varjelkoon teitä lukijani syksyn pimeinä päivinä!
kirjoittaja Leena Luoma
Armo
BLOGIKIRJOITUKSET
Armo
Julkaistu : 29.11.2024
Raamattukuriirin seikkailut
Julkaistu : 11.11.2024
Jeesus Kristus Jumala ja ihminen
Julkaistu : 7.10.2024
Kaukon tarina
Julkaistu : 15.9.2024
Tonin tarina
Julkaistu : 8.9.2024