Meidän kesäpaikaltamme Havangankylästä muutaman kilometrin päässä keskellä korpea asui pieni iloinen mies, Hemmiksi häntä sanottiin. Hän oli metsuri ammatiltaan. Vaikka hän olikin pienen kokoinen, mutta hän oli sisukas. Appiukkoni kertoi, että miehet olivat palstoillaan metsässä ja vettä oli satanut jatkuvasti. Kaikki suunnittelivat synkän näköisinä kotiin paluuta. Hemmi oli tullut suuren kuusen alta märkänä, mutta hymyillen ja sanoi ihan omalla murteellaan: ”Eipäs poijat hättäillä kajas jo näkkyy Sannikkomäen takkaa.”
Kaikki me joskus tarvitsemme lohduttavia sanoja. Joskus on päiviä, että tuntuu kuin olisimme vajonneet suohon. Silloin olisi hyvä, kun löytyisi joku tällainen ”Hemmi”, joka näkisi valoa mäenkin takaa.
Danielillekin kävi näin. Kun hän oli paastonnut ja murehtinut kolme viikkoa, niin Jumala lähetti hänelle enkelin vahvistamaan häntä ja Enkeli sanoi Danielille: ” Daniel, sinä Jumalalle rakas! Opi ymmärtämään ne sanat, jotka minä sinulle puhun. Nouse seisomaan. Sinun luoksesi minut on lähetetty” Ja kun hän puhui tämän minulle, minä nousin vavisten ylös. Hän sanoi minulle: ”Älä pelkää Daniel, sinun sanasi kuultiin jo ensimmäisestä päivästä alkaen, jolloin nöyrästi pyysit ymmärrystä Jumalalta. Minä olen tullut sinun sanojesi vuoksi.” Daniel 10: 11-12
Vaikka me emme ole mitään Danieleita, niin kuitenkin mekin voimme olla Jumalalle rakkaita. Kun me nöyrrymme hänen edessään ja pyydämme syntejämme anteeksi. Siksi Jumala uhrasi ainoan poikansa Jeesuksen ristille kuolemaan ja hänen Golgatalla vuodattamansa veren tähden meillä on mahdollisuus saada syntimme anteeksi!
Tämä asia sanotaan hyvin virressä 77: 1,2 Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.
Tien kaikkein raskaimman Jeesus on käynyt armossaan, meidän kurjain tähden hän kulki kuolemaan. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.
Siunattua kevättä kaikille lukijoilleni!
kirjoittaja Leena Luoma, SSS 7.5.2026
