RAAMATTUKURIIRIN SEIKKAILUT
Kirjoitus Hyvä Sanoma-lehdessä 8/2024/Kirsi-Kaludia Kangas
Leena Luomalla on monta täyteen leimattua passia muistona kymmeniltä Venäjän ja Ukrainan matkoiltaan. Sinne viemiensä Raamattujen määrää hän ei ryhdy edes arvaamaan.
Valoisassa kerrostaloasunnossa Virtain keskustassa asuu 84-vuotias Leena Luoma, jonka elämästä ei ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteitakaan. Hän selaa albumeita ja pahvilaatikkoa, jotka ovat täynnä muistorikkaita valokuvia matkoilta Neuvostoliittoon, sittemmin Venäjälle sekä Ukrainaan. Kaikki alkoi puolivanhingossa aloitetusta venäjän opiskelusta 1970 -luvulla.
Asuin perheineni Vilppulassa, jossa tulin uskoon. Kävin töissä Mäntän paperitehtaalla. Halusin oppia jotakin uutta. Kansalaisopistossa alkoi silloin venäjän kurssit, joten sinne sitten päädyin, Leena muistelee.
Luomat muuttivat Virroille, jossa Leena sai Jumalalta kehotuksen jatkaa venäjän opintoja. Sitten eräs tamperelainen evankelista kertoi hänelle Avainsanoma-järjestöstä, josta voisi saada naapurimaassa uskonsa takia vangittujen osoitteita. Niinpä Leena alkoi kirjoittamaan venäjäksi rohkaisevia kortteja ja kirjeitä Neuvostoliiton vankiloihin. Kielitaitoaan hän kartutti kielikursseilla ja itsenäisesti opiskelemalla.
Vuonna 1986 aloimme lähettää Virtain seurakunnasta Raamattuja kilon paketeissa ukrainalaisiin osoitteisiin, joita Avainsanomasta saimme.
Tieto lähettäjien osoitteista levisi nopeasti kaikkialle silloiseen Neuvostoliittoon. Leenalla riitti työtä kääntäessään kiitos- ja pyyntökirjeitä, joita tuli kolmessa vuodessa kymmenisen tuhatta. Raamattujen kysyntä oli loputonta.
Koskettavia tuokioita
Vuonna 1988 Venäjällä vietettiin kristinuskon saapumisen tuhatvuotisjuhlaa.
Sen jälkeen saimme alkaa lähettää kirjallisuutta säkeittäin. Lopuksi niitä vietiin rajan yli kuorma-autoilla, linja-autolla ja pakettiautoilla. Leena kertoo.
Hän alkoi saada kutsuja seurakuntavierailuille ja teki ensimmäisen matkansa yksin Neuvostoliiton aikana Ukrainaan, Lvivin kaupunkiin, josta Virtain helluntaiseurakunta sai itselleen ystävyysseurakunnan. Sinne lähetettiin tuhansia Raamattuja. Leena iloitsi venäläisten ja ukrainalaisten innosta jakaa Raamattuja, sillä kommunismin romahtaminen ja ateismi oli jättänyt ihmisiin sisäisen tyhjyyden.
Sikäläiset uskovat alkoivat järjestää suomalaisille ryhmille hengellisiä tilaisuuksia myös kouluihin, sairaaloihin ja vankiloihin. Matkatovereina olivat usein Vuokko Lahtinen, sekä Virtain helluntaiseurakunnan pastori Aarre Ahonen. Mukana oli myös lapualaisia isolla linja – autolla. Puoliso ei estellyt vaimonsa idän matkoja vaan lähti itsekin joskus mukaan.
Suomalaiset ajoivat yleensä ensin Viipuriin muutamalla pakettiautolla peräkkäin ja sieltä Raamatut ja avustuskuormat siirrettiin venäläiseen kuorma-autoon. He veivät humanitaarista apua seurakuntien lisäksi köyhille perheille, lastenkoteihin ja pakolaiskeskuksiin.
Leena ei voi unohtaa erästä lastenkotia, jossa alastomat ja sairaat pienet ihmiset makasivat muovin päällä apaattisina ja syöpäläisten kiusaamina. Terveilläkään lapsilla ei ollut kunnon vaatteita. Leenan ryhmä teki Tambovin kaupunginjohtajalle asiasta valituksen lasten kohtelusta, jonka seurauksena lasten olot kohentuivat.
Yö autossa lumimyrskyssä
Neuvostojohtaja Mihail Gorbatsovin uudistuspolitiikka johti Neuvostoliiton hajoamiseen 1991. Sen jälkeen alkoi rosvojen kulta-aika. Tulleissa ja huonokuntoisilla teillä tapahtui monenlaisia hankalia tilanteita, joissa suomalaiset joutuivat rukoilemaan ahkerasti Jumalalta apua. Joskus matkan jatkuminen jouduttiin takaamaan pienillä lahjuksilla.
Rukoilimme enkeleitä eteemme, taaksemme ja sivuillemme. Jumala auttoi ja saimme kokea ihmeitä. Joskus lumipyry tukki tiemme ja jouduimme nukkumaan työpaikaltani lainaamassani pakettiautossa. Pääsimme etenemään vasta, kun jokin isompi auto ajoi ohi ja jätti tiehen uran.
Leena muistelee vierailuaan pieneen helluntaiseurakuntaan Venäjän Tambovissa. Kokoustilan eteisessä makasi lehmän ruho, josta seurakuntalaiset valmistivat ruokaa. Pikkuruisesta joukosta kasvoi sittemmin suuri seurakunta, josta tuli Lapuan helluntaiseurakunnan ystävyysseurakunta.
Mieleeni on jäänyt ukrainalainen Sasha, joka lähti ystävineen Kaukoitään ja perusti seurakunnan Amur- joen varrelle. Sinne ei päässyt kuin laivalla ja lentokoneella. Lähetimme sinnekin Raamattuja.
Sasha sai apua Virtain seurakunnasta. Myöhemmin hän perusti messiaanisen seurakunnan Rivnen kaupunkiin, Ukrainaan. Leena on edelleen yhteydessä muutamiin venäläisiin ja ukrainalaisiin ystäviinsä.
Kaikki kääntyy parhaaksi
Leena Luoman lapsuus Kangasalla ei ollut helppo.
Olin suurperheen mustalammas, jota ei edes päästetty oppikouluun. Tulin uskoon jo lapsena hengellisellä tyttöleirillä. Ajattelin meneväni isona Ambomaalle kertomaan ihmissyöjille Jeesuksesta, kertoo Leena huvittuneena.
Aikuisuuden kynnyksellä hän loittoni uskonasioista, mutta Jumala alkoi myöhemmin vetää häntä taas puoleensa. Uusi yhteys Vapahtajaan löytyi yli neljäkymmentä vuotta sitten, kun sairaudet ja vaikeudet olivat vieneet elämänhalun. Olen aina ollut rohkea ja innokas tarttumaan toimeen. Minusta ei olisi ollut pelkäksi kirkon penkissä istujaksi. Vierailin Venäjällä noin 70-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen tein muun muassa diakoniatyötä muun muassa vanhusten parissa, Leena kertoo tyytyväisenä.
Hän ottaa käteensä kuluneen Raamattunsa ja etsii sieltä todeksi kokemansa kohdan: ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8: 28)
Minulla on monia sairauksia, mutta en tunne itseäni säälittäväksi, yksinäiseksi vanhukseksi. Aika ei tule pitkäksi Jumalan kanssa. Vietän aikaani myös sosiaalisen median kansainvälisissä rukousryhmissä. Rakastan Jeesusta ja omaa seurakuntaani.
