Tunteet ovat erikoisia, ne eivät ole käsinkosketeltavia, eikä niitä voi aineellisesti nähdä. Tunteet voi jokainen tuntea vain itsessään henkilökohtaisesti. Niiden hallinta voi olla joskus vaikeaa, tai ei hallitse ollenkaan. Yllätyksiä voi joskus tulla koetuksi.
Tunteet
Usein kuulee sanottaman, että minusta tuntuu. Se voi tarkoittaa tunnetta ja joskus jopa jonkun asian vaikutusta. Sillä ei varsinaisesti ole mitään osuutta tunteen kanssa. Asialla on vaikutus ja seuraus. Tunteet ovat koettavissa sisäisesti itsessä henkilökohtaisesti.
Tunteellinen
Helposti tunteet joihinkin vaikuttavat tai joita tunteet helposti kuohuttavat. Itsetuntemus on tärkeää. Kaikilla on tunteita. Tulee oppia tiedostamaan tunteensa ja käsittelemään niitä oikein. Persoonallisuuksilla on erilaisia tunteita. Hyvä on tunnistaa niiden erilaisuus.
Persoonallisuuksia
Koleerikko saa paljon aikaan, yleensä päämäärätietoinen, innostuva uusista ideoista ja haasteista. Taipumus määräillä.
Flegmaatikko on maltillinen, vastuullinen. Ei osoita paljon tunteita. Maltillisena joutuu ponnistelemaan läheisten vuoksi.
Sangviinikko on tunteellisimpia, persoonaltaan vilkkaita, heidän äänensä kuuluu, iloisia ja energisiä. Näyttävät suhtautuvan kaikkeen huolettomasti, hauskanpitäjiä.
Melankolikko on syvällinen, järjestystä pitävä, pohdiskelija, (aakkosjärjestys) kaikelle on oikea paikka. Järjestelmällinen, aina jokin suunnitelma.
Tunteet ohjattavissa
Luotuina ihmisinä jokaisella on omanlaisensa tunteet. Tunteet saattaa ohjata tekemään päätöksiä. Silloin voi tulla virheratkaisuja. Mutta kun annetaan tunteille ohjaaja, Taivaan Isä, joka on ne luonut. On hyvä tuntea Jumalan ohjaus ja hänen tiensä, niin opitaan elämään oikein. Tunteiden tulisi suostua jumalanviisauden ohjattavaksi.
”Ihmisenä viisas kuulkoon ja saakoon lisää oppia, ja ymmärtävä hankkikoon opastusta”, Sananl. 1:5.
Jumala ei tee kaikkea puolestamme. Hän antaa kyvyn tehdä, mitä tarvitaan, valitsemme oikean toimintatavan.