Odotanko Herran tulemista?

Sana Adventti merkitsee ”Herran tulemista”. Mihin valmistaudumme Adventin aikana ja mitä odotamme Häneltä?

On monenlaista suhtautumista kristillisen joulun päähenkilöön. Syntymäpäiväsankari unohtuu tutun joululaulun sanoin ”Laps hankeen hukkuu unhoittuu” tai mahdollisesti vain totumme asiaan. Kun pyhäkoulussa käytiin joulun tapahtumia läpi, enkelin ilmestymistä Marialle ja paimenten säikähdystä jouluyönä, kaksi 10-vuotiasta osallistujaa kysyi: ”Miksi näistä taas täytyy puhua, kun me on opittu nämä jo? Joka joulu samat jutut!”

Joulu on Jumalan ihmiselle suunnitellun pelastussuunnitelman tärkeä käännekohta. Vanhan testamentin lupaukset toteutuivat Jeesuksen syntymässä, josta enkelit lauloivat: ”teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa”.  Saamme viettää Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa, mikään ei ole suurempi juhlan aihe, siihen kannattaa valmistautua! Jeesus toi maan päälle taivasten valtakunnan.

Toinen adventtisunnuntai muistuttaa, että Kristus ei tullut vain Jeesus-lapseksi, vaan hän tulee kerran takaisin Herrana ja kunnian Kuninkaana. Jeesuksen toinen tuleminen on keskeinen osa kristillistä uskoamme. Jumalan valtakunta toteutuu lopullisesti, myös ihmisille.

Molempiin edellä mainittuihin asioihin ja tapahtumiin kannattaa valmistautua. Jeesus voi syntyä jokaisen ihmisen sydämeen ottamalla Hänet vastaan, kun Hän kolkuttaa sisimpämme oveen. Tässä on joulun suuri sanoma. Kristityt eivät odota passiivisesti Jeesuksen toista tulemusta. Juudaksen kirje 1:21 Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Toisen adventin saarnateksteissä ja saarnoissa korostetaan odotusta, mutta myös aktiivista, elävää uskoa.

Siunattua Herramme tulemuksen odotusta!

kirjoittaja Timo Linjamaa

BLOGIKIRJOITUKSET

Odotanko Herran tulemista?

Julkaistu : 4.12.2025

JUMALA VARJELI OMAN SANANSA

Julkaistu : 6.11.2025

Millainen hengellinen nimesi on

Julkaistu : 3.10.2025

JUMALA JOHDATTAA OMIANSA

Julkaistu : 10.8.2025